Pääsiäisreissun ensimmäinen etappi: San Jose - Bocas del ToroPerjantaiaamuna startattiin aamulla kello kuusi meidän matka Bocasille. Tie rajalle oli yllättävän hyvä, ja matka sujui joutuisasti. Bussin ikkunasta ihailtiin banaaniplantaaseja ja Karibian rannikkoa. Costa Rican puolella viimeinen kylä on Sixaola, joka on jumalanhylkäämä pikku rykelmä, täynnä erilaisia helppoheikkejä, jotka pyrkivät hyötymään rajanylittäjistä. Meidänkin saattajana toimi paikallinen helppoheikki, tosin yksijalkainen, ja hänen lipevän käytöksensä avulla rajanylitys sujui mukavasti ja löydettiin taksi Cahuingolaan, mistä veneet Bocasiin lähtee.
Cahuingolasta matka jatkui veneellä ensin viidakon ja rämeiden ympäröimiä jokia pitkin merelle ja sitten saariston läpi Isla Colonille, Bocas del Toron "kaupunkiin". Paikallisten asukkaden pääasiallinen kulkupeli on edelleen, merelläkin, yhdestä puunrungosta veistetty vene. Hienommat veneet on varattu turisteille, ja välillä meitä hirvitti niissäkin.
Bocasin kaupunki oli täynnä turisteja, hostelleja ja ravintoloita. Paikallinen väestörakenne on pääasiallisesti afro-karibialaista, ja puhutuin kieli lienee paikallinen versio englannista, joka oli meille lähes mahdotonta ymmärtää. Bocasin paras puoli oli ainakin meille bile-elämä, halpa rommi ja reggae.
Hostellimme muut vieraat olivat sekoitus kaiken maailman taiteilijoita, surffareita ja maailmanmatkaajia. Ja alakerrassa sijaitsi myös saaren suosituin baari. Koko saarelta oli vesi loppu, joten suihku jäi vain haaveeksi ja vessatkin toimi heikonlaisesti. Se vähän latisti tunnelmaa!
Parin yön jälkeen siirrytiin vesitaksilla Bastimentoksen saarelle, noin 15min venematkan päähän. Tällä saarella ei turisteja ollut kuin muutamia, ei autoja, saaren pääkatu oli sellainen pyörätien kokoinen sementoitu väylä. Vaikka asukkaat oli todella köyhiä, kaikilla oli valtavat ämyrit talojen terasseilla, ja reggaen soitto alkoi aamulla klo 7!!! Paikalliset miehet olivat valtavan kateellisia Thomakselle "hänen" kahdesta valkoisesta naisesta, ja huutelu tyyliin "was uu dooing wit tam two wite woman man? gimi one, just gimi one!!!" herätti meissä aika paljon hilpeyttä. Tosin taksikuski jo San Josessakin kyseli hienovaraisesti saako Suomessa olla enemmän kuin yksi vaimo...
Bastimentoksella lähimmälle rannalla (Playa Wizard) oli noin puolen tunnin viidakkomarssi lehmänkakan täplittämää polkua pitkin. Heti ekana päivänä kun päästiin rannalle, minä (Mari) ja Katri mentiin tyhminä ristiaallokkoon uimaan, ja jouduttiin vuorovesivirran imemiksi. Onneksi ollaan hyviä uimareita, eikä panikkeerattu ja päästiin uimaan rantaan. Mutta siellä vedessä oli yksi tyttö, jolle meinasi käydä tosi huonosti. Sen tytön kaverit ei tajunneet, että se oli pulassa, panikkeerasi todella pahasti ja ajautui kauemmas rannasta, mutta kun me päästiin rantaan ja informoitiin ihmisiä vähän tilanteesta, niin surffipojat kävi lautojen kanssa hakemassa sen tytön. Se tyttö oli ihan poikki kun ne sai sen tuotua rantaan ja siinä oli hukkuminen lähellä. Jälkikäteen vähän meitäkin tyttöjä tärisytti, kun tajuttiin miten riski tilanne oli, mutta tästä eteenpäin oltiinkin varovaisia.
Toisena päivänä Bastimentoksella jo aamulla käveltiin Playa Wizardille surffaamaan, mutta ei ollut aaltoja. Iltapäivällä otettiin venekyyti parin muun surffarin kanssa saaren toiselle rannalle (tai itseasiassa sen rannan lähettyville), Red Frog Beachille. Lähtiessä veneen kuski vielä lupaili rantaankuljetusta, mutta hurjan aallokon takia rantautuminen ei ollut mahdollista, joten piti vain hypätä ulos veneestä. Eihän Marilla ja Thomaksella mitään ongelmia ollut lautojen (ja yhden rinkan) kanssa, mutta kyllä tuo Katri on aika sissi, kun hyppäsi ilman lautaa. Mutta ei se aallokko ollut yhtään paha ja kaikki sujui hienosti, rinkka tosin kastui. Reilun puolen tunnin tarpomisen jälkeen oltiin sitten rannalla, ja päästiin väjän surffamaan. Ilta kuitenkin teki pian tuloaan, ja kylään käveleminen vei ainakin 1,5h. Vaikka käveltiin kuinka nopeasti, silti jouduttiin viimeinen viidakkopätkä kulkemaan pimeässä. Onneksi polku oli jo ennestään tuttu, oli aikamoista haparointia. Mutta mieletön kokemus!
Ilta kruunattiin paikallisissa täydenkuunbileissä, tunnelmaltaan aikalailla Suomalaisiin latotansseihin verrattava, humpan sijasta vain soi calypso. Saaren kärkeen, kaikkein kauneimmalle paikalle oli rakennettu koripallokenttä, jossa oli kynttilöitä palamassa ja baari vieressä. Siellä sitten hengailtiin ja nautittiin tunnelmasta, Tosin ankara väsymys ja paikallisten miesten ahnaat katseet saatteli seurueemme sänkyyn jo aikaisin.
Matka Bastimentokselta takaisin Costa Ricaan oli tuskien taival. Aamulla kikkailtiin itsemme Bocasille, josta veneet rannikolle lähtee, mutta aamun ensimmäinen vene oli täynnä. Odoteltiin toista, niin alkoi rankkasade. Ostettiin sateenvarjot, ja ne piti vettä ehkä 10min, sen jälkeen satoi varjon allakin. Kun päästiin mantereelle ja taksilla kohti rajaa, kello oli 12.04. Panaman puoleinen raja menee kiinni klo 12 lounastunniksi, ja Costa Rican samoin, mutta aikaeron takia nämä tunnit ovat perättäiset! AAARgGGGHHH, ei tätä paikallista logiikkaa voi ymmärtää. Odoteltiin siis rajanylitystä pari tuntia. Costa Rican puolella meidän olisi pitänyt esittää meidän lentoliput, joita ei tietenkään ollut mukana, todisteeksi ettei aiota jäädä maahan lopullisesti. Tämän pikkuseikan pystyi kuitenkin kiertämään ostamalla paikallisesta apteekista bussilipun takaisin Panamaan, siis sellaiselle linjalle jota ei ole olemassa!!!! No sitten tähän päälle vielä perusbussisäädöt Cahuitaan, jonne saavuttiin juuri ennen auringonlaskua (tosin satoi vettä), ja näin ollen jengi oli aika väsynyttä.
Karibialla sataa, ja paljon
Bocas del Toro-saariston suosituin kulkuväline
Isla Bastimentoksen viidakossa iltahämärissä
Bastimentoksella surfibiitseille patikoitiin
Elämämme erikoisin rajanylitys
Pääsiäisreissun toinen etappi: CahuitaCahuitassa meillä oli ihana huone ihanassa mökkisysteemissä. Oli tilaa ja terasseja. Otettiin tosi rennosti, nautiskeltiin ja luettiin kirjoja. Thomas yritti saada korjatuksi Panamassa rikottua lautaansa, paikallisen kulttuurin mukaan kyselemällä sieltä täältä, etsimällä Titoa ja Chilly brotherseja. helpoimmaksi ratkaisuksi tuli kuitenkin ostaa oma laudanpaikkausaine. Koska meillä ei ollut Cahuitassa kovin paljoa aikaa, satoi koko ajan vettä ja laiskotti, ei tehty paljoakaan. Treffattiin meidän jenkkikaveria Darinia ja juotiin paikallisia coctaileja!
Aamupalaa Cahuitassa;avokadoa ja leipää
Lautarassailua
Pääsiäisreissun kolmas etappi: Mantzanillo - San JoseRetken viimeinen vierailukohde oli Mantzanillon piskuruinen kylä aivan Panaman rajan tuntumassa, tosin Costa Rican puolella. Tosin koska Costa Ricalaisten pääsiäisenvietto oli saavuttamassa kliimaksiaan, kaikki mökit oli täynnä paikallisia lomanviettäjiä, samoin kuin kaikki rannat olivat täyttyneet telttailijoista. Paikalliseen kulttuuriin kuuluu se, että myös kaikki ruoka kokkaillaan itse retkiolosuhteissakin, joten esimerkiksi meidän mökkikylässä yksi huone melkein paloi, kun sinne oli viritelty joku retkikeittiö. Ja palokunta saaapui noin 2,5h tapahtuman jälkeen.
Mantzanillossa parasta on viereinen luonnopuisto, ja sinne suunnattiin pääsiäislauantaina heti aamutuimaan. Tosin paikallisten retkeilyinnostuksen vuoksi saatiin kävellä aika pitkään ennekuin päästiin luonnonhelmaan. Polut oli mutaisia ja paikoitellen jyrkkiä, mutta ihania pieniä rantoja löytyi aina rinteiden takaa. Jossain vaiheessa ajauduttiin pois pääpolulta, ja jouduttiin toen teolla kiipeilemään pieniä rinnepolkuja pitkin ja kaikki meni hyvin, kunnes.... nähtiin ensimmäinen iso hämähäkki, ja sitten toinen, kolmas ja pian niiden verkkoja oli joka puolella. Ne oli värikkäitä ja suomalaisiin pikkuserkkuihinsa verrattuna tosi isoja, ja ehkä myrkyllisiä, pelottavia ainakin. Ei meidän kävelystä meinannut tulla mitään, kun piti kiljua ja kauhistella niitä elukoita, ja tuli kyllä äitiä ikävä. Läydettiin vihdoin isolle polulle ja sieltä ihanalle rannalle. Rannalla oli koralleja ja kaloja ja lämmintä vettä ja luonnorauhaa. Kun oltiin siitä nautiskeltu riittävästi, kerjättiin kyyti paikalliselta seurueelta takaisin Mantzanilloon, koska kukaan meistä ei varmaan olisi uskaltautunut takaisin viidakkoon.
Seuraavana päivänä tyydyttiin vaeltelemaan kylästä lähteviä pitkiä biitsejä pitkin, ja keräilemään kookospähkinöitä San Josen kotipuutarhaa varten. Sitten alkoi tytöillä vatsatauti, ja Marilla ainakin meni yö taas äitiä ikävöidessä. Kotimatka San Joseejen oli tytöillä tuskainen, vatsojen takia, ja Thomakselle tyttöjen valitusta kuunnellessa varmasti pitkä. Mutta reissu oli hieno ja elämysrikas, ja on taas vaihteeksi kiva olla kotona!
Paikallista rantaelämää; kotilonkaappaajarapu
Rantavesi on lämmintä Mantzanillossa
Viidakkomarssin jälkeen rannalla hengissä, Manztanillo
Jane of the Jungle, Katri Mantzanillossa
Kookospähkinöitä kotiinviemisiksi
Matkareittimme
